Kuka Kastaalin kennelnimellä kasvattaa?

Pirita

Tällä hetkellä kotonamme on kolme koiraa: Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira Noita, portugalinpodengo Bono ja faaraokoira Dino.

Karkalissa 2014

Minä olen harrastanut koiria pienen ikäni. Ensin koiraleireillä ja näyttelyissä kummieni springerspanieleiden kanssa ja sitten viimein oman koiran saatuani sen kanssa. Ensimmäisen walesinspringerspanielini Rudyn (Kans & Fi & Est Mva Est V-93 Mandeville Ragtime Rudy) kanssa kävin näyttelyissä ja opettelin koiraa. Mennessäni sen kanssa Parolassa tottelevaisuuskoulutusta järjestävän saksanpaimenkoirien alaosaston treeneihin, en suoranaisesti tullut ajatelleeksi tekeväni mitään poikkeuksellista, eikä mieleeni tullut, että spanielin kanssa ei voisi palveluskoiratreeneissä käydä. Meitä ei ajettu pois ja alkeet tuli opeteltua. Pelastuskoirien raunio- ja hakutreeneissä aloin käydä seuraavan walesinspringerspanielini Tutan (BH Kastaalin Ariadne) kanssa. Itse olin tällöin 16-vuotias. Tutta oli ensimmäinen springerspanieli Suomessa, joka suoritti käyttäytymiskokeen.

Kans & Fi & Est Mva Est V-93 Mandeville Ragtime Rudy Messukeskuksen näyttelyssä v. 1990

BH Kastaalin Ariadne pitkän näyttelypäivän jälkeen Ahvenanmaalla v. 1993

Kultainennoutaja Kassu, Niina, Rudy ja minä Messukeskuksen näyttelyssä v. 1991

Harrastus vei mennessään ja seuraavalle koiralleni asetin vaatimukseksi, että sillä on oltava palveluskoiraoikeudet. Vuonna 1998 meille tuli belgianpaimenkoira groenendael Velho (Taikurin Lancelot). Velho ei kuitenkaan ollut luonteeltaan erityisen sopiva harrastuskoiraksi ja lisäksi se joutui kärsimään nahoissaan kaikki tekemäni vasta-alkajan virheet.

Velhon kanssa hakuharjoituksissa käydessäni tapasin kuitenkin ensimmäisen hollanninpaimenkoirani Taikan (Nambygo Dangerous Doris) kasvattajan. Pidin rodusta suunnattomasti. Kun Nambygo-kenneliin sitten tuli pentuja ja Hannu etsi yhdelle narttupennulle sijoituskotia, mietin tasan puoli tuntia treenien jälkeen ja soitin Hannulle jo kotimatkalta: pentu voi muuttaa meille. Loppu on historiaa, joka jatkuu edelleen. Taika on kahden ensimmäisen Kastaalin hollanninpaimenkoirapentueen emä. Nykyään sen suuria saappaita täyttää tyttärentyttärensä Noita (Kastaalin Witch).

Taika lähti aikanaan kanssani Evolle metsätaloutta opiskelemaan ja Evolla toteutin ikiaikaisen haaveeni dalmatiankoirasta. Brunon (Zabavan Willem) kanssa kokeiltiin monen moista palveluskoirien jäljestä verijälkeen. Sen tärkein elämäntarkoitus oli kuitenkin dalmatiankoiran perustehtävä täysipäiväisenä seurakoirana.

FiMva BH Nambygo Dangerous Doris

Bruno ja Taika v. 2011

Zabavan Willem

Sintin kanssa pentuviehetreeneissä v. 2011

Kun Taikalle ja Brunolle alkoi molemmille tulla ikää, halusin uuden harrastuskaverin. Portugalinpodengo on ollut rotu, jota olen jo vuosia katsellut "sillä silmällä", jos joskus pikkukoiran otan. Kun kotiimme ei mahtunut kolmatta isoa koiraa, oli mielestäni paikka auki.

Podengo on osoittautunut juuri niin hurmaavaksi roduksi, kuin kuvittelinkin. Ne ovat iloisia ja rohkeita, mutta silti koiran oloisia koiria, jotka eivät mene rikki isojen jaloissa.

Omien koirien kanssa harrastamisen lisäksi olen kennelliiton kehätoimitsija ja varsin usein viikonloppuni kuluvatkin koiranäyttelyissä arvosteluita kirjoittamassa.